lauantai 7. helmikuuta 2009

LASTEN JA NUORTEN VALTUUTETUN HUONEENTAULU

22.10.2008
LASTEN JA NUORTEN VALTUUTETUN HUONEENTAULU
Minä...
1. VARMISTAN, että lapset ja nuoret saavat osallistua ja vaikuttaa kotikuntansa asioihin ja että heidän mielipiteitään kuunnellaan. Edistän lasten ja nuorten vaikuttajaryhmien perustamista kuntaan ja oppilaskuntien perustamista kaikkiin kouluihin.2. SEURAAN aktiivisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin muutoksia kunnassani. Varmistan, että neuvolan ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon palvelujen määrä ja laatu vastaavat kansallisia suosituksia ja että perheet saavat ajoissa tukea.3. HUOLEHDIN, että kaavoituspolitiikassa mahdollistetaan lapsiperheille ja nuorille laadukas ja kohtuuhintainen asuminen ja otetaan huomioon lähiliikunta- ja leikkipaikat. Varmistan, että lapset ja nuoret voivat turvallisesti itse liikkua kouluun ja harrastuksiin. Edistän kevyen liikenteen väylien rakentamista.4. HUOLEHDIN, että päiväkotien ja koulujen ryhmät ovat riittävän pieniä ja että aikuisilla on tarpeeksi aikaa lapsille. Varmistan, että kuntani tarjoaa lasten kokopäivähoidon lisäksi riittävästi myös osapäiväistä varhaiskasvatusta. Huolehdin, että päiväkotien ja koulujen pihat ja välineet mahdollistavat lasten päivittäisen liikkumisen.5. VARMISTAN, että jokaisella lapsella on mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen. Edistän koulujen kerho- ja iltapäivätoimintaa. Varmistan riittävät resurssit kuntani nuorisotyölle ja nostan lasten ja nuorten liikunnan kunnan liikuntatoimen painopisteeksi.6. HUOLEHDIN, että yläkouluissa, lukioissa ja ammattikouluissa on riittävästi resursseja opintoohjaukseen. Tuen nuorten työpajoja ja sellaisia palveluja, joilla varmistetaan jokaisen nuoren pääsy peruskoulun jälkeiseen koulutukseen.7. HUOLEHDIN, että kouluruokailuun on varattu riittävästi määrärahoja ja ruokahetkeen koulussa riittävästi aikaa.8. VARMISTAN lasten ja perheiden yhtäläisten oikeuksien toteutumisen. Lapsia ja nuoria ei saa syrjiä heidän kielensä, etnisen taustansa, ihonvärinsä, uskontonsa, vammaisuutensa, seksuaalisen suuntautuneisuutensa tai minkään muunkaan syyn takia.9. KOROSTAN koulun kehittämisessä lasten kokonaishyvinvointia ja sen tueksi tarvittavaa moniammatillista yhteistyötä. Tuon nuorisotyötä osaksi koulun toimintaa ja edistän järjestöjen ja koulun välistä yhteistyötä. Varoitan liiallisesta suorituspainotteisuudesta ja korostan leikin ja lapsuuden arvoa. Muistutansekä lasten että aikuisten mediakasvatuksen tarpeesta.10. HUOLEHDIN yksilö– ja perhekohtaisen lastensuojelun riittävästä henkilökunnasta ja osaamisen vahvistamisesta. Edistän lasten sijaishuollon painopisteen siirtämistä laitoksista perhehoitoon.11. TOIMIN NIIN, että oma kuntani on esimerkillinen perheystävällinen työnantaja. Kunnassani hyödynnetään monipuolisesti erilaisia joustomahdollisuuksia työajan suhteen.12. VARMISTAN että kotikuntani valtuusto hyväksyy säännöllisin väliajoin talousarvioon sidotun lapsi- ja nuorisopoliittisen kehittämisohjelman. Muistutan, että sen pohjaksi on selvitettävä lasten ja nuorten mielipiteitä. Edistän päätösten lapsivaikutusten ennakointia ja arviointia.