lauantai 7. helmikuuta 2009

Hienoa, Irja !

29.8.2008
Harvoin voi edellisen blogikirjoituksen ja kannanoton jälkeen saada näin nopeasti kuulla iloisia uutisia kuin tänään. Apulaispormestari Irja Tulonen soitti päivällä ja kertoi tehneensä tänään päätöksen, ettei Messukylän lukiota lakkauteta! Päätös oli todella suoraselkäinen ja kuntalaisia kuunteleva. Viime kokoomuksen valtuustoryhmässä meitä Messukylän lukion puolustajia oli kiitettävä määrä, joten uskon, että ryhmäkin päätöksen siunaa.
Irja Tulonen teki rohkean ratkaisun vaikeassa virkamiesten valmistelemassa asiassa. Sinänsä en päätöstä ihmettele, sillä Irja on kokenut ja asiansa osaava apulaispormestari.
Osaamis- ja elinkeinolautakunta käsittelee vielä lukiotilannetta talousarviokokouksessaan 11.9. Saa nähdä, miten päätös vaikuttaa ensi viikon lasten- ja nuorten palvelujen lautakunnan talousarviokokoukseen, jolloin käsittelemme hankalaa ja sekavaa peruskoulujen palveluverkkoselvitystä.
Kaiken kaikkiaan hieno lopputulos.