lauantai 7. helmikuuta 2009

Hyviä ja tärkeitä päätöksiä Lasten- ja nuorten lautakunnassa

9.9.2008
Lasten- ja nuorten palvelujen lautakunta kokoontui 4.9 pitkään odotettuun ja pelättyyn talousarviokokoukseen. Käsittelimme mm. koulujen palveluverkkoselvitystä. Useiden kuukausien ajan aktiiviset vanhemmat olivat ottaneet yhteyttä lastensa koululuokkien puolesta. Muotialan koululuokkasiirroista luovuttiin jo aiemmin, mutta kokouksessa otimme kantaa mm. Hallilan 3- ja 4-luokkien kohtaloon. Sama taistelu käytiin viisi vuotta sitten koulutuslautakunnassa, jolloin esitin luokkien säilymistä. Tuolloin esitykseni voitti täpärästi 6-5. Nyt ei onneksi tarvittu äänestystä ! Olen todella helpottunut ja tyytyväinen, että kaikki lautakunnan jäsenet olivat yksimielisiä. Myös Takahuhdin koulu ja sen Irjalan toimipiste "pelastettiin ".
Tässä ponsi, joka hyväksyttiin yksimielisesti :
"Takahuhdin koulun (Takahuhdin koulu ja Takahuhdin koulun Irjalan toimipiste) toimintaan esitetyistä muutoksista luovutaan ja toiminta jatkuu nykyisellään ja että Hallilan koulun toimintaan esitetyistä muutoksista luovutaan ja toiminta jatkuu nykyisellään ja että talousarvioesitykseen tehdyistä muutoksista johtuen päivähoitopaikkojen lisärahoitustarve on vuositasolla 150 000 euroa, joka tulee huomioida budjetin jatkovalmistelussa, koska se ei ole otettavissa lautakunnalle annetusta kehyksestä ja kysymys on lakisääteisistä palveluista."
Lisäksi hyväksyimme seuraavat ponnet :
"Asian käsittelyn kuluessa Mervi Janhunen esitti Aila Dündar-Järvisen ja Matti Joen kannattamana toivomuspontenaan, että kehitetään lasten ja nuorten lastensuojelun avopalveluja ja lastensuojelutarvetta ennaltaehkäiseviä palveluja. Pyritään hyödyntämään esim. KASTE –ohjelman kautta haettavaa kehittämisrahoitusta tässä tarkoituksessa."
"Asian käsittelyn kuluessa Aila Dündar-Järvinen esitti Matti Joen kannattamana toivomuspontenaan, että lasten ja nuorten palvelujen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että selvitetään yhteistyössä seutukuntien kanssa mahdollisuudet perustaa seudullinen omaishoidon tukikeskus Tampereelle."
Viime mainitusta olen erityisen iloinen ja toiveikas. Vuosikausia olen tehnyt valtuustoaloitteita ja puhunut omaishoitajien tukikeskuksen puolesta ja nyt olemme kenties askeleen päässä tavoitteesta !

Lisäksi lautakunta käsitteli talousarviovaltuustoaloitteita, joista yksi tekemäni sai positiivisen vastauksen :
Valtuustoaloitteeseeni Kansainvälisen koulun perustamisesta annettiin suunnittelupäällikkö Aila Salmelinin vastaus, joka on myönteinen ! Asia etenee siis erittäin positiivisesti. Salmelin esittää seuraavaa :
" Edellä selostettujen tarvekartoitusten ja kyselyjen perusteella voidaan todeta, että valmistelu kansainvälisen koulun perustamiseksi Tampereelle tulee käynnistää. Selvitystehtävään tulee asettaa seudullinen työryhmä, joka kartoittaa erilaisia toteuttamisvaihtoehtoja, arvioi kustannusvaikutuksia, yhteistyömahdollisuuksia Tampereen lyseon lukion IB-linjan kanssa sekä muita erityiskysymyksiä. "
Kiitos kaimani Aila !