perjantai 12. elokuuta 2016

Valtuustoaloite mielenterveys- ja päihdeneuvoston perustamiseksi Tampereelle


Suomessa toimii muutamissa kaupungeissa laaja-alainen mielenterveys- ja päihdeneuvosto.

Esim. Oulun seudun mielenterveys- ja päihdeneuvosto on Oulun kaupungin ja lähikuntien alueella toimivien mielenterveys- ja päihdetyön julkisten ja kolmannen sektorin toimijoiden muodostama yhteistyöryhmä.

Oulun seudun Mielenterveys- ja päihdeneuvoston tehtävänä on edistää mielenterveys- ja päihdekuntoutujien ja heidän omaistensa sekä heitä edustavien järjestöjen osallistumista mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseen ja ennaltaehkäisevään työhön.

Mielenterveys- ja päihdeneuvosto toimii yhteisenä keskustelufoorumina, jonka toiminta tukee julkisen ja kolmannen sektorin mielenterveys- ja päihdetyön koordinointia, mahdollisten yhteisten hankkeiden toteuttamista sekä vuorovaikutuksen syntymistä mielenterveys- ja päihdetyön eri vaiheissa eri toimijoiden kesken.

Yhteistyön tavoitteena on mm. mielenterveys- ja päihdetyön ajankohtaisista asioista tiedottaminen, edunvalvonta (kannanotot ja tiedotteet), kunnallisten päättäjien informoiminen ja kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen palveluiden kehittämisessä ja toteuttamisessa.

Ylöjärven kaupungin mielenterveysneuvosto on kaupungin ja sen alueella asuvien

mielenterveysongelmaisten, heidän järjestöjensä ja omaistensa

yhteistyöelin. Mielenterveysneuvoston tehtävänä on seurata väestön psyykkistä hyvinvointia Ylöjärven kaupungissa, edistää mielenterveysalan järjestöjen ja kaupungin sekä muiden viranomaisten yhteistoimintaa Ylöjärvellä, seurata mielenterveysongelmaisille tarkoitettujen julkisten palvelujen tasoa ja saatavuutta, tehdä mielenterveyspalveluja koskevia kehittämisehdotuksia perusturvalautakunnalle ja muille kaupungin toimielimille,

antaa pyydettäessä lausuntojaan perusturvalautakunnalle ja käsitellä muita toimialaansa kuuluvia perusturvalautakunnan antamia tehtäviä.

 

Länsi-Pohjan Alueellisen Mielenterveys- ja päihdeneuvoston toiminnan tarkoituksena on toimia alueen väestön psyykkisen hyvinvoinnin ja päihteettömyyden edistämiseksi sekä vaikuttaa mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämiseen mahdollisimman asiakaslähtöiseksi. Neuvosto tekee ehdotuksia mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämiseksi ja turvaamiseksi. Neuvoston tarkoituksena on toimia alueen mielenterveys- ja päihdepalvelujen tuottajien, käyttäjien ja heidän omaistensa yhteistyöfoorumina.

 

Neuvoston kokoonpanoon kuuluu edustus alueen mielenterveys- ja päihdejärjestöistä, palveluiden käyttäjistä, mielenterveys- ja päihdetyöntekijöiltä, kuntien luottamushenkilöitä,  shp:n psykiatrian edustus ja seurakuntien mielenterveys- ja päihdetyön edustaja.

 

Länsi-Pohjan Mielenterveys- ja päihdeneuvoston keskeisiä tehtäviä on mm. tuoda kokemusasiantuntijoiden ja palveluiden käyttäjien ääni kuuluviin, edistää mielenterveyttä ja päihteettömyyttä, seurata alueen väestön psyykkistä hyvinvointia, seurata alueen päihdeoloja (päihteiden saatavuutta ja käyttöä, päihdehaittoja) ja niiden muutoksia, kehittää eri toimijoiden välistä yhteistyötä mielenterveys- ja päihdetyön alueella, seurata mielenterveys- ja päihdepalvelujen alueellista saatavuutta ja tasa-arvoa, kehittää palveluja kansallisen mielenterveys- ja päihdesuunnitelman linjausten mukaisesti, tehdä mielenterveys- ja päihdepalveluja koskevia kehittämisehdotuksia alueen kunnille ja palvelujen tarjoajille ja antaa pyydettäessä lausuntoja eri hallintoelimille.

Tampereen kaupungissa toimii mm. vanhusneuvosto, vammaisneuvosto ja maahanmuuttajaneuvosto. Nämä neuvostot ovat toimineet vuosia ansiokkaasti esim. edistäen ja seuraten edustamansa kuntalaisryhmän saamia palveluja ja tasa-arvon edistymistä yhteiskunnassa.

Yhteenvetona voisi todeta, että Tampereen Mielenterveys- ja päihdeneuvoston tulisi olla yhteistyöelin päihteiden käytön ennaltaehkäisyyn ja mielenterveyden edistämiseen liittyvissä asioissa. Sen muita tehtäviä voisi olla mm. edistää kaupungissa päihde – ja mielenterveystyötä tekevien viranomaisten, kansalaisjärjestöjen sekä kaupungin päättäjien yhteistoimintaa, seurata kaupunkilaisten päihde- ja mielenterveystyöhön liittyvien tarpeiden kehitystä, seurata kaupunginhallinnon päätöksenteon päihde- ja mielenterveysvaikutuksia, edistää päihteiden käytön ehkäisyyn ja mielenterveyteen liittyvien näkökohtien huomioimista kaupungin päätöksenteossa, tehdä suunnitelmia, aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja kaupungin eri viranomaisille päihteisiin ja mielenterveyteen liittyvissä asioissa, seurata kaupungin päihde- ja mielenterveystyön kokonaissuunnitelman toteutumista, osallistua päihde- ja mielenterveystyön kokonaissuunnitelman päivittämiseen, huolehtia käsittelemiensä asioiden tiedottamisesta, seurata väestön psyykkistä hyvinvointia, pohtia ja kehittää eri toimijoiden välistä yhteistyötä päihde – ja mielenterveystyön alueella, seurata päihde- ja mielenterveyspalvelujen alueellista saatavuutta ja tasa-arvoa, kehittää palveluja kansallisen mielenterveys- ja päihdesuunnitelman linjausten mukaisesti (Mieli), tehdä päihde- ja mielenterveyspalveluja koskevia kehittämisehdotuksia ja antaa pyydettäessä lausuntoja eri hallintoelimille ja hoitaa muut neuvoston toimialaan kuuluvat ja kaupunginhallituksen sille määräämät tehtävät.

 

Esitän, että Tampereen kaupunkiin perustetaan laaja-alainen Mielenterveys- ja päihdeneuvosto, jonka tehtävänä on mm. edistää mielenterveys- ja päihdekuntoutujien ja heidän omaistensa sekä heitä edustavien järjestöjen osallistumista mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseen ja ennaltaehkäisevään työhön. Neuvoston tehtävät ja kokoonpano tulee määrittää Tampereen alueen tilanteen mukaan huomioiden edellä mainitut tehtävät. Muiden kaupunkien kokemuksia mielenterveys- ja päihdeneuvostoista voidaan hyödyntää neuvoston asettamisessa.

Tampereella 16.5.2016

Aila Dündar-Järvinen

Kaupunginvaltuutettu ( sd )