torstai 7. toukokuuta 2009

Lukuvuosiuudistus

Tampereen Nuorisofoorumi kokoontui suurkokoukseen 28.4 ja Tampereen Lasten Parlamentti tänään, 7.5 valtuustosalissa.
Edustin molemmissa kokouksissa valtuustoryhmääni.
Täytyy todeta, että molemmissa kokouksissa lapset ja nuoret hallitsivat erittäin hyvin kokouskäyttäytymisen, niin käytöksen kuin tekniikankin osalta. Meillä valtuutetuilla olisi heiltä paljon oppimista ! Valtuuston kokoukset ovat yleensä levottomia ja täynnä hälinää.
Molempien suurkokousten esityslistalla oli tärkeitä asioita, mutta nostan esiin yhden paljon puhetta aiheuttavan, nimittäin lukuvuosiuudistuksen.
Perusopetuslaki edellyttää, että koulutyöpäiviä kertyy vuodessa 190. Kesäloma alkaa viikon 22 lauantaina, joka vaihtelee vuosittain 30.5 – 5.6 välillä. Tänä vuonna kesäloma alkaa 30.5.
Tänään oli paikalla Tampereen ja seutukunnan lukuvuosiuudistusta selvittelevän työryhmän jäsen esittelemässä uudistusta.
Työryhmä selvittelee mm. pitäisikö lukuvuotta siirtää eteenpäin kahdella viikolla siten, että kesäloma alkaisi vähän ennen juhannusta ja koulu alkaisi vasta syyskuun alussa. Pyrkimyksenä on myös rytmitellä loma-aikoja toisin, esim. syyslomaa ei välttämättä tarvittaisi vaan pääsiäisloma voisi olla viikon pituinen. Talvilukukausi alkaisi loppiaisen tienoilla, liian aikainen talvihiihtolomaviikko poistettaisiin,
maalis-huhtikuun vaihteessa pidettäisiin kahden viikon kevätloma.
Tavoitteena olisi myös, että koulutyöpäivät voisivat vaihdella vuosittain 187 – 192 työpäivän välillä.
Lukukausiuudistus edellyttää muutoksia ylioppilaskirjoitusten, yhteishaun
ja eri pääsykokeiden järjestämisessä. Uudistus alkaisi 1.8.2010 lukien ja suunnitelmissa olisi kolmen vuoden kokeiluluvan hakeminen Opetusministeriöltä.

Seuraavia perusteluja esiteltiin :
- erityisesti oppimisen tukeminen
- perheiden lomien yhteensovittaminen
- työelämän ja liike-elämän huomioiminen ( kesätyöntekijät, Keski-Euroopan malli)
- nykyisen järjestelmän heikkoudet
- joustoa lukuvuoden sisälle

Esittelijä kertoi, että seuraavaksi keskustellaan opettajien ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Kuntien lautakunnat saavat asian myös eteensä. Kansanedustajat ovat pitäneet uudistusta niin merkittävänä, että ovat halunneet siirtää asian hallitusneuvotteluihin vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen.

Tampereen Nuorisofoorumi äänesti asiasta. Tulos oli : Uudistusta vastaan oli 64, puolesta 6. Nuorisofoorumin edustajat olivat siis tyytyväisiä nykyisiin työ- ja loma-aikoihin.
Myös Lasten Parlamentissa äänestettiin tänään asiasta. Tulos oli : Uudistusta vastaan oli 58, puolesta 9.

Itse olen myös skeptinen asian suhteen, mutta seurataan tilannetta !