torstai 20. syyskuuta 2012

Ammatillisten oppilaitosten ja lukioiden oppikirjakeskukselle olisi tarvetta

Toisen asteen oppilaitosten opiskelijoille ja heidän perheilleen suuri menoerä on oppikirjojen hankkiminen. Esimerkiksi uutena hankitut lukiolaisen oppikirjat maksavat lukion aikana vähintään 1300 euroa, arvioi Suomen lukiolaisten liitto vuonna 2009. Ensimmäisen vuoden lukiokirjat saattavat maksaa uutena jopa 700 euroa. Jos kaikki kirjat ostaa uutena, lukiokirjoihin saattaa mennä jopa 1500 euroa, ennen kuin opiskelijalla on ylioppilastodistus kädessään. Koko lukioajan kirjat voi saada käytettyinä noin 740 eurolla. Asia riippuu kuitenkin siitä, mitä aineita lukee ja kuinka monta kurssia lukiossa opiskelee. Oppikirjojen hinnat ammatillisessa koulutuksessa ovat usein vähintään samalla tasolla lukiokirjojen kanssa, usein jopa kalliimpia, joskin ostettavien kirjojen määrä saattaa oppiaineista riippuen muodostua lukiokirjoja vähäisemmäksi.


Käytettyjen kirjojen hankkiminen hankaloituu silloin, jos oppilaitokset uudistavat oppikirjavalikoimaansa usein. Oppikirjojen vaihtaminen uudempiin saattaa olla tarkoituksenmukaista aineissa, joissa tiede kehittyy nopeasti eteenpäin, kuten esimerkiksi biologiassa. Uudet kirjat saattavat myös olla pedagogisesti parempia kuin vanhat ja monet opettajat ovat motivoituneita vaihtamaan oppikirjoja lähes aina oppikirjan uuden painoksen ilmestyttyä, jolloin käytettyjä kirjoja vanhoina painoksina ei enää voida hyödyntää.

Talouden epävakauden ja äkillisen rakennemuutoksen uhkan aikana työllisyystilanne on useissa kaupungeissa haasteellinen. Monissa perheissä on työttömyyttä, irtisanomisuhka päällä tai perheen toimeentulosta vastaa vain yksi aikuinen; tällöin toisen asteen opiskelijan oppikirjojen hankkiminen saattaa perheelle olla varsin suuri, jopa ylitsepääsemätön taloudellinen ponnistus. Samaan aikaan, kun on keskusteltu oppivelvollisuusiän jatkamisesta 18 ikävuoteen saakka, on syytä harkita myös toisen asteen koulutuksen aloittamisen taloudellisen kynnyksen madaltamista luomalla järjestelmiä oppikirjojen hankkimisen helpottamiseksi. Tällaisena järjestelmänä toimisi esimerkiksi kunnallinen oppikirjakeskus, joka hankkisi toisen asteen yleisimmät oppikirjat käyttöönsä lainatakseen niitä kirjaston tapaan toisen asteen oppilaille. Lainaaminen tapahtuisi kuitenkin pientä rahallista panttia vastaan lukukauden ajaksi. Alkuinvestoinnin jälkeen kustannuksia aiheutuisi lähinnä uusien painosten ilmestyessä markkinoille, sillä oppikirjoja voitaisiin kierrättää perusasteen koulujen tavoin. Myös ei- kierrätettävien työkirjojen yhteisostona tapahtuva hankinta voitaisiin organisoida siten, että hankinta kirjakeskuksen kautta tulisi oppilaalle halvemmaksi, kuin työkirjan ostaminen kirjakaupasta.

Esitin Tampereen kaupungille valtuustoaloitteessani 17.9.2012, että Tampereelle perustetaan ammatillisten oppilaitosten ja lukioiden kirjakeskus, jonka tehtävänä on lainata toisen asteen oppikirjoja pientä rahallista panttia vastaan opiskelijoille ja hankkia työkirjoja edullisesti opiskelijoille yhteisostona.