keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Valtuustoaloite lasten ja nuorten sähköisen aloitepalvelun käyttöönotosta Tampereen kaupungissa


Asukaslähtöisessä ja demokraattisessa kaupungissa panostetaan kaikkien ryhmien, myös eri ikäryhmien, osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen. Tampereen kaupunki on ollut maassamme edelläkävijä monessa suhteessa, mitä tulee asukasdemokratiaan, kuntalaisvaikuttamiseen, ikäihmisten, erityisryhmien, lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksiin. Kaupungin kaikkien sektoreiden toiminta koskettaa myös lasten ja nuorten arkea, joten heidän äänensä tulee kuulua myös päätöksenteossa ja aloitteiden antamisessa. Lasten ja nuorten oikeus tulla kuulluksi ja osallistua elämäänsä ja hyvinvointiinsa vaikuttaviin päätöksiin on kirjattu myös YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Tampereen kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman, jossa korostetaan mm. osallisuuden, osallistumisen ja kuulluksi tulemisen merkitystä. Meillä toimivat ansiokkaasti myös Lasten Parlamentti ja Nuorisovaltuusto.
Lasten ja nuorten äänen pitää kuitenkin kuulua myös muuten kuin näiden virallisten kanavien kautta, ja kaikenikäisten pitää päästä osallistumaan ja vaikuttamaan ikätasolleen sopivalla tavalla. Lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantaminen on myös demokratiakasvatusta - vallasta ja oikeuksista seuraa aina myös vastuu. Mahdollisuus vaikuttaa jo lapsuusiästä lähtien vaikuttaa myönteisesti myös äänestyshalukkuuteen ja -kiinnostukseen.

Helsingissä on otettu käyttöön sähköinen palvelu (
ruuti.munstadi.fi/aloitteet), jonka kautta alle 18-vuotiaat kuntalaiset voivat jättää aloitteita Helsingin kaupungille. Helsingissä aloitteet ohjataan asiasta vastaavalle työntekijälle, eikä nuoren tarvitse ennakkoon tietää, mikä osa kaupungin organisaatiosta asiasta vastaa. Aloitteen sanamuoto tai oikeinkirjoitus eivät ole este aloitteen jättämiselle ja nuorille tarjotaan tarvittaessa apua ja neuvoja aloitteiden tekemisessä. Helsingin kaupunki on sitoutunut antamaan aloitteisiin vastauksen kohtuullisessa ajassa. Saapuneet aloitteet viedään myös kaupunginvaltuustolle tiedoksi kaksi kertaa vuodessa.

Kaikki Tampereella asuvat ovat iästä riippumatta kuntalaisia, joilla on oikeus vaikuttaa heitä koskeviin asioihin. Lasten ja nuorten sähköisen aloitepalvelun kautta voidaan löytää uudenlaisia ideoita, ajatuksia ja toimintatapoja kuntalaisten hyvinvoinnin ja elinympäristön kehittämisen lisäämiseksi. Sähköisen aloitteen voisi tehdä yksin tai yhdessä useamman lapsen ja nuoren kanssa. Hyvä toimintaperiaate olisi, että aloitteen tekijän / tekijöiden tulisi jättää yhteystietonsa, joita ei julkaista, mutta niitä voidaan käyttää esim. lisätietojen kysymiseksi ja aloitteeseen vastaamiseksi. Tampereen kaupunginvaltuuston tulisi myös käsitellä saapuneet aloitteet vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Esitän, että Tampereen kaupunki ottaa käyttöön lasten ja nuorten sähköisen aloitepalvelun. Aloitepalvelun kehittämiseen tulisi ottaa mukaan myös Lasten Parlamentti ja Nuorisovaltuusto.


Tampereella 27.1.2020

Aila Dündar-Järvinen

Kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja (sd)