maanantai 15. syyskuuta 2014

Valtuustoaloite julkijuopottelun, häiritsevän käyttäytymisen ja roskaamisen ehkäisemiseksi Tampereen keskustorilla


Tampereen keskustan levottomuus, turvattomuus ja epäsiisteys on jälleen kerran aiheuttanut paljon huolta ja keskustelua. Kuntalaiset ovat kyselleet, ymmärtävätkö Tampereen päättäjät, miten suuresta ongelmasta keskustorin häiriköinnissä on kyse. Olen tehnyt vuosien varrella useita valtuustoaloitteita julkijuopottelun ja häiritsevän käyttäytymisen kitkemiseksi Tampereen ydinkeskustasta.

Heinäkuussa Moro- lehti kertoi, että keskustori on käynyt niin levottomaksi paikaksi, että yrittäjät ovat jo huolissaan henkilöstönsä turvallisuudesta. Turvallisuuden lisäksi siisteys on heikentynyt.  Valitettavasti nämä samat ongelmat jatkuvat vuodesta toiseen. Vuonna 1999 elokuussa aloitettiin vuoden kestävä poliisin Nollatoleranssi- projekti. Tarkoituksena oli vähentää Tampereen ydinkeskustan väkivaltaa. Poliisi alensi rikkomusten puuttumiskynnystä, näin häiritsevä käyttäytyminen saatiin loppumaan heti alkuunsa. Poliisi valvoi kaikkea, myös julkista virtsaamista ulkona. Alkoholin nauttimisesta annettiin sakko, alaikäiselle riitti myös sen hallussapito. Tavoitteet saavutettiin ja Tampereen keskusta rauhoittui silminnähtävästi. Moro- lehti julkaisi 19.5.2011 valtuutetuille tekemänsä kyselyn mollatoleranssista ja Tampereen keskustan pelottavuudesta yöaikaan. Kyselyn perusteella niukka enemmistö kaupunginvaltuutetuista halusi ottaa tiukan linjan julkijuopotteluun ja palauttaa kaupunkiin nollatoleranssin. Valitettavasti keskustelu häiriöistä meni välillä asiattomaksi, ”ihmisroska”- tasolle.

Tampereen kaupunginvaltuusto palautti 16.1.2012 valtuustoaloitteeni julkijuopottelun ja häiritsevän käyttäytymisen vähentämiseksi kaupunkialueella uudelleen valmisteltavaksi. Palautusesityksen kannalla oli 52 valtuutettua. Valtuusto päätti, että Tampereen kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin julkijuopottelun ja häiritsevän käyttäytymisen hillitsemiseksi Tampereen keskusta-alueella etsimällä kumppaneita kolmannen sektorin ja seurakunnan puolelta ja että vartijoiden käyttö on mahdollista yleisillä paikoilla esim. Helsingin ja Oulun mallin mukaisesti. Jätin 18.6.2012 vielä aloitteen, jossa vaadin Tampereen kaupunkia ryhtymään toimenpiteisiin siten, että valtuustoaloitteeni tuotaisiin kaupunginvaltuuston käsittelyyn saman kesän aikana ja että Tampereen kaupunki panostaa kaupungin turvallisuuteen päivittämällä turvallisuusohjelman ja varaamalla määrärahan sen toimenpide-ehdotusten toteuttamiseen. Vastaukseksi sain, että vuoden 2013 talousarvioesityksessä ei erikseen ole varattu määrärahaa turvallisuussuunnitelman toimenpiteiden toteutukseen.



Esitän, että Tampereen kaupunki turvaa keskustorin turvallisuuden ja siisteyden varaamalla riittävän määrärahan välttämättömien toimenpiteiden suorittamiseksi. Esitän myös, että kaupunginvaltuutettuja pidetään ajan tasalla keskustorin tilanteesta ja toimenpiteistä turvallisuuden ja siisteyden suhteen ja että kaupunki ostaa vartijoita ja toripoliiseja keskustorin alueelle. Toimenpiteisiin tulee ryhtyä välittömästi, myös yrittäjien kokemukset tulee ottaa huomioon.



Tampereella 18.8.2014



Aila Dündar-Järvinen

Kaupunginvaltuutettu (sd), Herastuomari