maanantai 28. toukokuuta 2012

Valtuustoaloite nuorten pahoinvoinnin ehkäisyyn panostamiseksi, seminaarin järjestämiseksi sekä valtakunnallisen mallin luomiseksi

Valtuustoaloite nuorten pahoinvoinnin ehkäisyyn panostamiseksi, seminaarin järjestämiseksi sekä valtakunnallisen mallin luomiseksi

Viime vuosina Suomessa on tapahtunut lukuisia vakavia väkivallantekoja, joissa tekijänä on ollut nuori ihminen. Kouluampumisista on tullut melkein arkipäivää kouluissamme. Lisäksi yksittäiset, tuntemattomiin ihmisiin kohdistuvat väkivallanteot ovat yleistyneet hälyttävästi. Nuorten pahoinvointi, yksinäisyys, työttömyys ja syrjäytyneisyys ovat osatekijöitä näihin tapahtumiin. Monet nuoret voivat pahoin tänä päivänä. Henkinen jaksaminen järkkyy yhteiskunnan vaatimuksista, mielenterveysongelmat lisääntyvät yksinäisyyden ja syrjäytymisen myötä. Koulutukseen pääsy ei välttämättä takaa hyvinvointia ja onnea vaan opiskelut tulee saada päätökseen ja valmistua ammattiin. Tämän jälkeen on löydettävä työpaikka ja selviydyttävä muista yhteiskunnan vaatimuksista. Toimeentulon ja elämässä menestymisen aiheuttamat paineet yhdessä perheen perustamisen kanssa ovat monille liikaa.

Etsivä nuorisotyö on tehnyt hyvää työtä, mutta Tampereen kaupungin tulee panostaa nuorten pahoinvoinnin ehkäisyyn sekä hyvinvoinnin edistämiseen tehokkaasti ja uusia keinoja käyttäen. Eräitä keinoja ovat mm. työpaikkojen luominen nuorille, oppilashuoltoon panostaminen, vertaistuen antaminen, tukihenkilöt- ja perheet, päihdevalistus, yksinhuoltajaperheiden tukeminen, köyhyyden ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy, lastensuojelun tehostaminen ja oikea-aikaistaminen, nollatoleranssi koulukiusaamiseen, koulupudokkaiden tukeminen ja matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut.
Esitän, että Tampereen kaupunki järjestää innovatiivisen Nuorten pahoinvoinnin ehkäisy- seminaarin, johon kutsutaan päättäjät, virkamiehiä, yhteistyökumppaneita, nuorisofoorumin, koulun ja vanhempainyhdistysten edustajat, tiedotusvälineet, mielenterveystoimijat sekä valtiovallan edustajat. Seminaarin tulosten pohjalta luodaan yhteistyössä valtionhallinnon kanssa valtakunnallinen malli nuorten pahoinvoinnin ehkäisemiseksi sekä hyvinvoinnin edistämiseksi.

Tampereella 28.5.2012

Aila Dündar-Järvinen
Kaupunginvaltuutettu


Valtuustoaloite autistien toiminta- ja tukikeskuksen perustamiseksi Tampereelle

Autismi on pysyvä ominaisuus, jonka syyt ovat suurelta osin tuntemattomia ja eri lapsilla ja nuorilla erilaisia. Autismista kärsivälle lapselle ja aikuiselle on vaikeaa ymmärtää ja tulkita toisen ihmisen tunteita ja ajatuksia heidän eleistään ja ilmeistään, lisäksi heillä ilmenee sekä merkittäviä puutteita sosiaalisessa vuorovaikutuksessa että kommunikaatiokyvyssä. Jotkut autismista kärsivät lapset kärsivät myös eriasteisesta älyllisestä kehitysvammaisuudesta, jotkut taas saattavat esimerkiksi oppia lukemaan hyvin ja olla älykkyydeltään vähintään normaalitasoisia, jotkut keskimääräistä selvästi älykkäämpiä. Monella autismista kärsivillä esiintyy hyperaktiivisuutta, impulsiivisuutta tai käytöshäiriöitä.

Autismin oirekuva, oireiden voimakkuus ja vahvat alueet vaihtelevat suuresti eri lapsilla. Iän myötä monet autistiset lapset kykenevät luomaan toimivia suhteita toisiin ja heidän käytösongelmansa vähenevät. Monet etenkin lievemmästä autismista kärsivät lapset kykenevät kuntoutusmenetelmien kehittymisen myötä elämään aikuisena itsenäistä elämää. Jotkut autistiset lapset ovat poikkeuksellisen lahjakkaita joillakin alueilla, kuten matematiikassa, musiikissa tai kuvataiteissa.

Tampereelle tarvitaan autisteille oma toiminta- ja tukikeskus, jotta autismista kärsiville ja heidän omaisilleen voidaan taata riittävät toiminta- ja tukipalvelut. Näitä palveluita ovat mm. koulutus-, kuntoutus-, asumispalvelut ja omaisten tukipalvelut. Tampereelta puuttuu matalankynnyksen palveluita, joissa on huomioitu autistien erikoistarpeet. Autistien tukikeskuksessa tulee tukea ja auttaa kaikenikäisiä autisteja, lapsista vanhuksiin sekä heidän omaisiaan. Autismikuntoutuksen taso vaihtelee eri puolella Suomea, esim. Hämeenlinnassa on autisteille tarkoitettu oma tukikeskus.
Esitän, että Tampereen kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin autistien toiminta- ja tukikeskuksen perustamiseksi Tampereelle.

Tampereella 28.5.2012

Aila Dündar-Järvinen
Kaupunginvaltuutettu