Tampereen kaupunginvaltuusto päättää marraskuussa, siirretäänkö
tamperelaisten lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten kahdeksan aamut
historiaan. Perusteluna aikaisista aamuista luopumiselle on mm. nuorten fysiologinen
univaje.
Keskustelun käynnistäjänä on Aila Dündar-Järvisen (sd.)
valtuustoaloite koulujen kahdeksan aamuista luopumisesta. Aloite on linjassa
lääketieteellisen tutkimuksen suositusten kanssa. Erikoislääkäri ja unitutkija
Markku Partinen on todennut, että teini-ikäisillä luonnollinen nukahtamisaika
siirtyy fysiologisista ja hormonaalisista syistä johtuen myöhemmäksi. Teinit
eivät tule eri planeetalta, mutta eri aikavyöhykkeeltä kylläkin.
Myöhäisen nukahtamisen ja aikaisten kouluaamujen yhdistelmän tuoma
väsymystila vastaa nuorilla jopa 0,5 promillen humalatilaa. Tämä tulisi
huomioida paremmin koulujen opetusta suunniteltaessa. Kasin aamuista luopumista
puoltavat myös Suomen lukiolaisten liitto sekä opetus- ja kulttuuriministeriön
asettama asiantuntijatyöryhmä.
Kahdeksan aamuista luopuminen ei tarkoita iltapäivien venymistä. Luopuminen
voidaan tehdä jouhevasti osana tulevaa opetussuunnitelmauudistusta, joka astuu
voimaan lukuvuoden 2021 alussa. Uudistuksessa nykyinen koulupäivän tuntijako
tarkastellaan uudelleen, riittävä tauottaminen huomioiden. Nyt on hyvä hetki
tehdä päätös lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten aikaisista aamuista
luopumiseksi.
Kaupungin viranhaltijoiden mielestä aikaisista aamuista ei ole tarvetta
luopua. Yhtenä perusteena on esitetty kyselytutkimus, jossa 50,5% vastaajista
oli nykyisen mallin kannalla.
Edellä mainittuihin perusteluihin nojaten, me allekirjoittaneet tulemme
tekemään muutosesityksen Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa
marraskuussa, että Tampereella luovutaan kahdeksan aamuista lukioissa ja
ammatillisissa oppilaitoksissa. Toivomme, että tämä eri puolueiden
poikkeuksellisen laajana yhteistyönä eteenpäin viety aloite saa myös
kaupunginvaltuuston enemmistön tuen.
Jaakko Mustakallio, kaupunginvaltuutettu
(vihr), Kaupunginhallituksen vpj
Aila Dündar-Järvinen, kaupunginvaltuutettu
(sd), Kaupunginvaltuuston vpj
Tampere