keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Valtuustoaloite Autonvaihtoviikot- kampanjan käynnistämiseksi Tampereen seudun joukkoliikenteessä



Föli eli Turun seudun joukkoliikenne aloitti helmikuun alussa 2016 Autonvaihtoviikot-kampanjan. Tarkoituksena on saada ihmiset vaihtamaan oma autonsa bussiin. Houkutukseksi tarjotaan ilmaista Föli- matkakorttia, johon on ladattu 20 euron edestä matkoja. Kampanjan tarkoituksena on, että joukkoliikenteestä tulisi yhä houkuttelevampi vaihtoehto yksityisautoilulle ja että kampanjalla saadaan paljon uusia asiakkaita. Tavoitteena on myös, että uudet asiakkaat lataavat korttinsa uudestaan. Kampanjan ehtojen mukaan ilmaiseen Föli- matkakorttiin ja 20 euron lahjakorttiin on oikeutettu, jos on täyttänyt 18 vuotta eikä ole matkustanut matkakortilla Turun seudun joukkoliikenteen bussilla Föli- liikenteen alettua heinäkuussa 2014.  Kampanjassa Föli- alueella asuva aikuinen, jolla ei ollut vielä Föli-korttia, sai tilata maksutta kortin suoraan kotiinsa. Korttiin oli ladattu valmiiksi 20 euron arvosta matkaoikeutta. Ilmaisen bussikortin voi tilata Fölin nettisivuilta kampanja voimassaolon aikana. Föli eli Turun seudun joukkoliikkenne toimii Turussa, Kaarinassa, Raisiossa, Naantalissa, Liedossa ja Ruskolla.

 

Fölin nettisivujen mukaan Turun seudun joukkoliikenne eli Föli tavoitti suuren määrän uusia bussin käyttäjiä Autonvaihtoviikot- kampanjallaan. Seitsemän viikon ajan 9.2.–27.3.2016 käynnissä ollut kampanja oli odotettua huomattavasti suurempi menestys; korttitilauksia tuli kaikkiaan noin 18 500 kappaletta. Johtuen suuresta tilausmäärästä uudet asiakkaat joutuvat odottamaan joitakin viikkoja ennen kuin kaikki tilatut kortit on postitettu.

Kampanjan vaikutuksia arvioidaan seuraamalla muun muassa, onko kampanjassa myönnettyjä kortteja ladattu uudelleen.

 

Esitän, että Tampereen kaupungin seudun joukkoliikenne aloittaa Autonvaihtoviikot- kampanjan Turun seudun joukkoliikenteen tavoin. Kampanjalla saadaan lisää matkustajia ja uusia asiakkaita joukkoliikenteeseen ja pitkällä tähtäimellä lisää lipputuloja. Tulojen avulla voidaan tulevaisuudessa panostaa joukkoliikenteen kehittämiseen. Näin kampanja hyödyttää lopulta kaikkia Tampereen seudun kuntalaisia, vaikka kampanjan idea kohdistuu uusiin asiakkaisiin.

 

Tampereella 11.4.2016

 

Aila Dündar-Järvinen

Kaupunginvaltuutettu (sd)