tiistai 11. marraskuuta 2014

Valtuustoaloite Tampereen kaupungin tilaaja-tuottajamallin lakkauttamiseksi


Jätin huhtikuussa 2011 valtuustoaloitteen tilaaja-tuottajamallin osittaisesta purkamisesta esim. perusopetuksen ja kirjastopalveluiden osalta. On osoittautunut ilmeiseksi, että tilaaja-tuottajamalli ei parhaalla mahdollisella tavalla sovellu kaikkiin kunnan järjestämiin palveluihin. Tilaaja-tuottajamallin käytännön soveltamista rajoittaa mm. se, ettei kaikilla toimialoilla ole olemassa toimivia palvelumarkkinoita. Useiden, perinteisesti kunnan vastuulle kuuluneiden palveluiden hankinnan kilpailuttamista rajoittaa mm. potentiaalisten tuottajien puute. Kuntasektorin tuottajilla on lisäksi useilla tuotantoalueilla sellaista osaamista, mitä ei yksityiseltä sektorilta löydy. Ns. monituottajamalli ja kilpailutus eivät  sovellu esimerkiksi perusopetuksen palveluiden tai vaikkapa kirjastopalveluiden hankintaan. Huonosti se soveltuu myös esim. lastensuojelupalveluihin, ympäristölupiin tai vaikkapa rakennuslupiin. Nykylainsäädäntö myös rajoittaa mahdollisuuksia kilpailuttaa tarjouksia uudelleen yritysten tapaan. Tilaaja-tuottajamallissa myös tuotteistamisen ongelmat ovat nousseet esille: entistä tarkemmin pitäisi pystyä määrittelemään se tuote, palveluketju tai yksittäinen palvelu, josta tarjouksia pyydetään.

Kaupunginhallituksen suunnittelukokous käsitteli 29.9.2014 Tampereen toimintamallin arvioinnin väliraporttia. Arvioinnista sovittiin Sdp:n, kokoomuksen, vasemmistoliiton ja vihreiden valtuustoryhmien kesken syksyllä 2012, kun pormestariohjelmaa tehtiin. Kirjaus arvioinnin laatimisesta ja johtopäätösten tekemisestä vaalikauden puoliväliin mennessä oli sosialidemokraattien ehdotus. Myös sos.dem kunnallisjärjestön vaaliohjelmassa suhtaudutaan kriittisesti tilaaja–tuottajamalliin, koska se on lisännyt byrokratiaa ja paisuttanut hallintoa. SOTE- uudistus siirtää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisvastuun sote -alueille. Täten sosiaali-, terveys- ja vanhuspalveluista vastaavien lautakuntien tehtävät ja toiminta muuttuvat oleellisesti. SOTE- uudistus on niin mittava, että perinteinen tilaaja-tuottajamalli ei enää voi toimia. Täten tilaaja-tuottajamallin aika alkaa olla ohi.

Esitän, että Tampereen kaupunki ryhtyy valmistelemaan tilaaja-tuottajamallin alasajoa.

Tampereella 10.11.2014



Aila Dündar-Järvinen

Kaupunginvaltuutettu