Viime syksystä 2018 lähtien alakoulun oppilailla runsaasti
oireilua mm. 3.lk, 4. lk, 5.lk ja 6.lk luokkahuoneissa. Useiden lasten,
tiedossa yli 10 lapsen, vanhemmat ovat kertoneet, että heidän lapsillaan on
hengitystieinfektioita, päänsärkyä, äänen menetystä ja silmien voimakasta
kutinaa ja kirvelyä. Nyt joulun jälkeen lasten oireilut ovat olleet hyvin
voimakkaita ja poissaoloja lähes joka viikko. Viikoittaisia oireita, kuten voimakasta
kurkkukipua, äänen menetystä, hengitystieinfektioita, silmien kutinaa ja
kirvelyä ja voimakasta päänsärkyä on esiintynyt koulupäivien jälkeen. Ongelmana
on, että lasten oireilut ovat erittäin voimakkaita usean lapsen kohdalla ja
vakaviakin koulun henkilökunnan kohdalla. Asiaan pitäisi saada mahdollisimman
pian parannus. Useat koulun henkilökuntaan kuuluneet ja kuuluvat sekä alakoulun
lapsista yli 20:llä on voimakasta oireilua, jotka ovat pahentuneet nyt
viimeisen puolen vuoden aikana.
Viimeisen vajaan puolen vuoden aikana 2 työntekijää on siirtynyt pysyvästi pois Kämmenniemen koululta sisäilmasyistä ja kolmas työntekijä on saanut lausunnon sisäilmaongelmien vuoksi työterveyslääkäriltä.
Saamani tiedon mukaan yhdellä työntekijällä, joka on ollut koulussa pitkään, on todettu myös vakavia silmäongelmia. Yläkoulussa on tullut vettä sisään kahdesta paikasta. Eräs monta vuotta talossa ollut opettaja joutui vaihtamaan koulua kroonistuneen silmätulehduksen vuoksi. Myös muu koulun henkilökuntaan kuuluva on kertonut monista oireista johtuen sisäilmaongelmasta.

Sisäilmatyöryhmä on perustettu, koska sisäilmasta on tullut huoltajilta
useita kommentteja oireilusta. Koulu on lähettänyt tiedotteen henkilökunnalle
sekä oppilaiden ja esikoululaisten huoltajille koskien sisäilma-asiaa.
Kämmenniemen
koulun sisäilmastotyöryhmä kokoontui 30.1.2019 arvioimaan koulun
sisäilmatilannetta. Koululla on edelleen koettu sisäilmaongelmaan viittaavaa
oireilua. Tiedotteen mukaan pitkällä aikavälillä kaikki kuntotutkimuksessa
todetut puutteet korjataan, mutta korjauksia priorisoidaan kesälle 2019
määrärahojen puitteissa.
Kuntotutkimuksen tuloksista ja jatkotoimenpiteistä kerrotaan
henkilökunnalle ja huoltajille tarkemmin tiedotustilaisuudessa maanantaina
11.3.2019.
Kysyn :
1.
Mihin välittömiin toimenpiteisiin Tampereen kaupunki aikoo ryhtyä
Kämmenniemen koulun vakavien sisäilmaongelmien vuoksi ?
2.
Millä toimenpiteillä voidaan turvata koulun oppilaiden ja henkilökunnan
toimiminen koulussa, kunnes sisäilmaongelmat saadaan poistettua ?
3.
Voiko Tampereen kaupunki harkita esim. siirtokelpoisen tilan tarjoamista
oppilaille ja henkilökunnalle, kunnes sisäilmaongelmat on korjattu ?
Aila
Dündar-Järvinen
Kaupunginvaltuutettu
(sd)